Siirry sivun sisältöosaan
Tekstin koko Suurempi Pienempi
 

Päävalikko

EtusivuKaste-häät-hautajaisetApua elämäänToimintaTapahtumatYhteisetSeurakunnatYhteystiedotSivukartta

Ympäristödiplomi

Etusivu / Yhteiset / Ympäristödiplomi

Ympäristödiplomi


Ensimmäistä ympäristöohjelmaa valmisteltiin Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa jo 1990-luvun alkupuolella. Mikkelin seurakunnat olivat mukana pilottihankkeessa, kun kirkolle kehitettiin omaa ympäristöjärjestelmää vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäinen kirkon ympäristödiplomi Mikkelin seurakuntayhtymälle myönnettiin joulukuussa 2003. Nykyinen diplomi on voimassa vuoden 2011 loppuun.

Kirkon ympäristödiplomi on vapaaehtoinen järjestelmä, jonka avulla seurakunta voi parantaa ympäristöasioiden hoidon tasoa, mutta myös muutoin tehostaa toimintaansa. Mikkelin seurakuntayhtymässä ympäristöasiat ovat vakiintuneet osaksi normaalia toimintaa. Tavoitteena on  toimia kaikessa esimerkillisesti suhteessa luontoon ja ympäristöön sekä kehittää samalla toimintaa jatkuvasti ympäristön kannalta paremmaksi. Toteutettuja ympäristötekoja  Mikkelissä on runsaasti.

Työntekijöille tehtiin vuonna 2002 Eko ABC, jossa on lyhyesti esitelty keskeiset ympäristöasiat. Vuonna 2006 Eko ABC päivitettiin. Ympäristösyistä siitä ei tehty paperiversiota, vaan se on sisäisessä verkossa kaikkien luettavissa.

 

Ympäristöohjelma


Mikkelin seurakuntayhtymän ympäristöohjelma

Lue lisää

Ympäristötekoja

Mikkelin seurakuntayhtymän  ympäristötekoja

Lue lisää
 

Eko ABC


Voit omilla valinnoillasi tehdä paljon ympäristön hyväksi

Lue lisää

 
Mikkelin seurakuntayhtymä | Anttolan seurakunta | Haukivuoren seurakunta | Maaseurakunta | Tuomiokirkkoseurakunta